Staran takana on kasvatusta jo kahdessa polvessa, koska Staran isä Mikke (Kivikkolan Monrou) on meidän omakasvatti. Tätä myöten jalostuksen tarina lähtee jo Miken takaa. Kuvassa perhelauma: oikealla Mikke, keskellä Stara, vasemmalla Kisu. Takana piileksii Aurora.

 

Näistä hevosista seuraavaksi puhutaan:

Staran isä: Mikke. http://www.sukuposti.net/hevoset/kivikkolan-monrou/2214654

Staran emä: Kiskis. http://www.sukuposti.net/hevoset/kiskis/1687651

Miken emä (eli Staran mummo): Kultavilja. http://www.sukuposti.net/hevoset/kultavilja/7268

Miken isä (eli Staran ukki): Rannan Ruhtinas. http://www.sukuposti.net/kuvasto/rannan-ruhtinas

Kultaviljan tarina, orivalinta ja Miken syntymä

Kultavilja oli eräänlainen heräteostos. Huomasin sen myynti-ilmoituksen heinäkuussa 2019 Facebookista. Huomion kiinnitti se että tamma oli isokokoinen liinakko, tehnyt pitkän ja monipuolisen uran ehtien olla sekä vanhan hevosmiehen työhevosena, ravurina että myöskin monipuolisena ratsuna. Se oli tuttavani tamma, ja asui lähellä Säyneisessä. Sillä oli mielenkiintoinen suku: raviori-isä V.L. Titan on monien laadukkaiden ratsujen sukutaulussa. Se ei kuitenkaan ollut koskaan varsonut. Sanoin, että kyllä noin kauniin, kestävän ja monipuolisen suomenhevostamman pitäisi saada ainakin yksi varsa.

Kävin katsomassa ja koeratsastamassa Kultsin. Se oli ollut viimeiset ajat lähinnä oloneuvoksena, joten oli ilman kenkiä ja ymmärrettävästikin liikkeiltään jäykkä ja voimaton. Myös iän (19v) tuomat kilometrit toki olivat tehneet tehtävänsä kropassa. Tamman hampaat tarkistettiin (vanhan hevosen yksi tärkeimmistä asioista, sekä myös hyvin todennäköisesti periytyvä ominaisuus), ja niissä ei ollut moittimista. Samalla myös kohtu ja munasarjat ultrattiin sen varalta, että sieltä ei löydy mitään tiinehtymistä estävää. Nämä asiat olivat kunnossa, joten tehtiin kaupat.

Miken isäori: Rannan Ruhtinas. Olen nähnyt tämän oriin ekaa kertaa Suomenratsujen Kuninkaallisissa, ”Ransun” voittaessa 6v kasvattajakilpailun esteet, ja katsomossa olen kuulemma ihastellut Tainalle hevosen suorittavaa luonnetta ja asennetta. Ja toki eihän se mikään ruma ole ulkomuodoltaankaan. Taina väittää aina ettei muista asioita, mut muistaa tämän, ja minä en siis tätä tapahtumaa muistanut ennen kuin Taina siitä sanoi 😀 että näillä mennään. Myöhemmin orivalintoja tehdessä pysähdyin aina uudelleen Rannan Ruhtinaan kohdalle orikuvastossa. Olen tykännyt sen sopusuhtaisuudesta. Ransun isä Murron Valo on myös todella upea liinaharja, joka on jättänyt hienoja yksilöitä.

Kun Kultavilja oli vanhempi varsomaton tamma, oli yhtenä orinvalintakriteerinä se että ori tiineyttää hyvin myös haastavampia tammoja, ja se että tiesin orinpitäjä Kaisun todellakin panostavan huolellisesti tammojen tiinehdyttämiseen. Mikke tuskin olisi koskaan saanut alkuaan, jos ei emätamma olisi ollut ammattilaisen käsissä. Tiina Köngäs oli viemässä omaa tammaansa Oriasema Polestarille, missä Ransukin asuu, joten myös käytännön asiat järjestyivät helposti, kun tamma sai kyydin Tiinalta. Bonuksena olen mieluusti suosinut oreja, joiden tiedän saavan elää ”hyvää hevosen elämää”, mikä Kaisun luona Polestarilla toteutuu erinomaisesti. Ransu on usein ollut hoitosetänä nuorille varsoille, eli sen ei näin ollen tarvitse tarhata yksin.

Kultsi kotiutui oriasemalta tiineenä elokuussa 2019. Joskus syksyllä, olisiko ollut lokakuussa, huomasin Kultsin hännässä verta, ja koska mitään muuta syytä verelle ei löytynyt, ajattelin sen varhaisluoneen varsansa. Joulukuussa Kultsi tarkastettiin kuitenkin ultralla edelleen tiineeksi. Ehkäpä oli käynyt niin, että koska tammalla oli tuplafollikkelit siemennyksen aikaan, se oli alkanut kantaa kaksosia, joista toinen oli tärpännyt myöhemmin, eikä siten vielä näkynyt 14 vrk siemennyksestä tehdyssä ultrassa, ja se olikin sitten luonut sen pois. Hyvä niin.

Luonteeltaan Kultsi oli toimivuudestaan huolimatta aavistuksen arka ja varautunut. Koska en tuntenut sitä kovin pitkältä ajalta, en voi tietää oliko tämä enemmän sellaista sen ”jännitystä” uuteen paikkaan muutosta ja kaikista elämässä tapahtuneista muutoksista, vai luonteenpiirre.

Mikestä piti tulla myyntivarsa, koska pihassa alkoi olla hevosia yli oman tarpeen ja ajattelin että en pysty pitämään varsaa, jos se on ori. Koska Mikke kuitenkin oli niin upean värinen ja muutenkin rakenteeltaan, liikkeiltään ja luonteeltaan miellyttävä, se jäi Kivikkolaan. Ajan ja koulutuksen myötä Mikestä on kuoriutunut erilaisia luonteenpiirteitä, enkä varmaan ihan vieläkään osaa kuvailla millainen se lopulta on. Se on hyvin rauhallinen ja järkevä, ollut helppo opettaa. Ajattelin että Mikellä voisi kokeilla ajaa koelähdön, kun sen ravi on helpon oloista. Se vaikutti kuitenkin varsana mukavuudenhaluiselta, eikä sitä juurikaan kiinnostanut, vaikka toinen menisi esim. maastossa edellä kovempaa. Tämän takia Tiia, joka Mikkeä on ajanut eniten, sanoi ettei varmaan kannata raviurasta haaveilla 😀 Kuitenkin luonteessa on myös herkkyyttä ja reaktiivisuutta, Mikke saattaa reagoida yllättävään ääneen tai tilanteeseen ”heräämällä kuplastaan” ja tekemällä jonkun äkkipompauksen. Miken askellajit ovat keskimääräistä laadukkaammat, sillä on elastisen ravin lisäksi iso ja hieno laukka. Se on keholtaan vähän sellainen ”yliliikkuva”, ja ratsunhommien opettelussa se on selkeästi tuottanut vaikeuksia. Tuntuu että moottoria on paljon enemmän mitä se pystyy kehoaan hallitsemaan.

Miken ollessa 2v se oli aika orimainen, ja ajattelin astuttaa sillä jonkun tamman ja ruunata sen jälkeen. Hertsistä olen toivonut varsaa ja ajattelin sen tiinehtyvän kun saa olla laitumella oriin kanssa, vaikka se ei ollut aiempien vuosien siemennys /astutusyrityksistä jäänytkään kantavaksi. Taina sanoi että laita Mikelle toinenkin tamma, ja koska Kisu ja Hertsi olivat hyviä kavereita keskenään, valinta oli sitä kautta selvä. Usvaa ei olisi voinut laittaa, koska sillä on sama isä kuin Mikellä.

Ja Hertsihän ei sitten jäänyt kantavaksi, joten Kiskis oli ainoa, joka jäi odottamaan Miken varsaa.

Kisun tarina

Kiskis eli Kisu tuli Kivikkolaan siitostammaksi v. 2020, kun yllättäen heinäkuussa sain idean, että voisin haluta varsan upeasta Lakeus Kingistä, joka oli ensimmäistä (ja viimeistä.. tämähän selvisi saman vuoden marraskuussa oriin kuoltua ähkyyn) kautta siitoskäytössä. Oriin omistajalle soitettuani kuulin että seuraavana kesänä ori tuskin olisi jalostuskäytössä, vaan keskittyisi kilpailemiseen. Tässäkin Tainalla oli näppinsä pelissä, koska oli hehkuttanut Lakeus Kingin upeutta (nähtyään sen Ypäjällä kisoissa) minulle jo vuosia. Ainut mutta oli se, että omista tammoista ei oikein mikään ollut sopiva Kingille suvullisesti ja rakenteellisesti. Halusin tamman, jolla olisi ylöskiinnittynyt kaula ja ryhti, koska mielestäni oriissa oli muut asiat kohdallaan (upea rakenne, hyvät jalat), mutta siinä oli pientä alakaulaisuutta. Tämän takia en halunnut astuttaa Kingillä Usvaa, joka olisi muuten ollut ”joutava” ja sopiva, koska Usvan kaula on leveästi ja alas kiinnittynyt, eli vähän samaa mitä Kingillä. (Voit lukea Lakeus Kingin kantakirjalausunnon sukupostista http://www.sukuposti.net/hevoset/lakeus-kingi/1355425).

Piti siis alkaa etsiä tammaa, ja Kisun omistaja tarjosi Varsinais-Suomesta tätä nuorta 5v tammaa, koska sille oli heillä sattunut pari tapaturmaa, jonka johdosta se oli jäänyt pois ratsastuskäytöstä. Sain tammasta muutamat videot ja kuvat. Omistaja kehui Kisun luonnetta ja sanoi että sen ainoa vika tapaturmaisten vammojen lisäksi on eroahdistus muista hevosista. Luonnekuvaus osui todellakin oikeaan: Kisu on herkkä, mutta järkevä, eikä ylireagoiva, ihmistä miellyttävä, selkeästi mielialansa ilmaiseva sekä kehonkäytöltään ja ratsastettavuudeltaan pehmeä  ja elastinen (vaikka pyöreä ulkomuoto ei siitä anna viitteitä).

Kisu kuljetettiin omistajan ja K-Top Stable siittolanpitäjän (täältä on saanut aina kaikin puolin huippua palvelua) toimesta oriasemalle Kingillä siemennettäväksi. Hain tiineen tamman kotiin Jalasjärveltä elokuussa 2020, ja nähtyäni sen ekaa kertaa livenä mietin että kyllä se muuten näyttää siltä miltä pitää, mutta onpa se pieni!

Kisu varsoi meille ensin kesällä 2021 orivarsan Kivikkolan Keisari, ja osoittautui todella loistavaksi emätammaksi. Ja Staran Kisu varsoi kesällä 2023.

Staran lapsuusvuodet

Stara oli syntyessään iso, pitkäjalkainen, ja oli joutunut pienen emätammansa kohdussa olemaan hankalassa asennossa. Sen takajalkojen jänteet olivat kireät, se seisoi vähän kuin varpaillaan. Sen oli hankala imeä, koska se oli niin korkea, ja Kisu vastaavasti suhteessa matala, ja jalat eivät totelleet optimaalisella tavalla. Ensimmäisen viikon ajan varsaa piti pitää karsinassa, ja ulkoiluttaa vain lyhyitä hetkiä kerrallaan, etteivät sen lihakset väsy, ja jalat ala mennä ”yli” vuohisesta. Kisulle tämä oli henkisesti raskasta aikaa, koska se joutui olemaan karsinassa (mikä ei ole ollenkaan sen juttu), eikä sitä saanut syöttää ravinteikkaalla heinällä, vaan pikemminkin olkipainotteisesti, ettei varsa kasva liian nopeasti, jolloin jalat eivät ehtisi mukaan kehitykseen. Nämä kokeneilta hevoskasvattajilta saadut kotikonstit onneksi toimivat, eikä varsaa tarvinnut lääkitä tetrasykliini-antibiootilla, mikä olisi ollut yksi vaihtoehto liian kireiden jänteiden löysyttämiseen.

Viikon karsinahoidon jälkeen Kisu ja Stara pääsivätkin onneksi viettämään normaalia hevosenelämää ulkoillen. Kesän ajan ne laidunsivat Kuiskeen ja samana vuonna syntyneen tammavarsa- Sävelen kanssa, Hertsin ollessa hoitotätinä niiden laumassa. Syksyllä ne yhdistettiiin isompaan pihattolaumaan. Keväällä, vajaan vuoden iässä Staran orihormonit heräsivät, ja se alkoi yrittää hyppiä lauman tammojen selkään. Silloin se jouduttiin ottamaan pois laumasta, ja ruunattu Mikke-iskä sai hoitovastuun. Kuukauden isä-poika-tarhailun jälkeen alkoi laidunkausi, ja Stara laidunsi 1v kesän kahden samanikäisen suomenhevosorivarsan kanssa Miken ollessa laumassa setämiehenä. Talven Stara oli pihan pikkupihatossa parin toisen nuoren oriin ja Miken kanssa, ja 2v kesällä (2025) se sai oman tammalauman, kun sille laitettiin 4 tammaa astuttavaksi. Stara käyttäytyi tammojen kanssa todella herrasmiesmäisesti, eikä sitä tai tammoja ollut ongelma hakea laitumelta töihin. Se oli kuin olisi ollut ruuna tammojen seassa, paitsi tammojen ollessa kiimassa kyllä astui ne kuten kuuluu. Tammoista kaksi tiinehtyi. Valitettavasti Hertsi ei tiinehtynyt taaskaan, eikä kaunis voikko Lilja, joka Kivikkolaan viettämään välivuotta varsahommien parissa. Marikon tamma Ilo jäi ekaan kiimaan kantavaksi, (mutta on myyty syksyllä Kuopioon) ja ravitamma Limuska kantaa Kivikkolassa viimeistä kuukauttaan tälläkin hetkellä. Eli nyt täällä ollaan sormet ja varpaat ristissä, että Limuska saisi maailmaan terveen jälkeläisen ja päästäisiin näkemään Staran jälkikasvua.

Laidunkauden jälkeen Stara ruunattiin, ja se siirtyi talveksi 2025-26 pihattoon sekalaumaan. Staraa olisi luonteen puolesta voinut hyvin pitää orina, mutta se olisi vaatinut erikoisjärjestelyjä, ja erillisen lauman. Työn säästämiseksi oli ajatus laittaa hevoset talveksi vain kahteen pihattolaumaan isoon pihattoon, ja sinne ei olisi voinut laittaa oriporukkaa, koska siellä ollaan tammojen kanssa nenätysten.

Varsojen ja nuorten hevosten henkisistä kehityskausista (vertaa ns. herkkyyskaudet ihmislapsilla: biologisia kehitysvaiheita, jolloin aivot ovat vastaanottavaisimmat uusien taitojen opetteluun) on saatavilla olemattoman vähän tutkimustietoa. Voisi kuitenkin maalaisjärjellä väittää, että kasvaakseen tasapainoiseksi ihmisen kanssa toimijaksi nuori hevonen tarvitsee mahdollisuuden toteuttaa hevosen lajityypillistä käyttäytymistä: karkearehun etsintä, vesi, tilaa liikkua ja erityisesti turvallisen lauman, missä vanhemmat hevoset näyttävät elämisen mallia.

Lisäksi tarvitaan johdonmukaista ja ystävällistä koulutusta ja käsittelyä ihmisen kanssa toimimisen perustaitoihin. Hevonen hyötyy saadessaan virikkeitä, uusia kokemuksia, uusien asioiden pilkkomista pieniin paloihin ja positiivista kannustusta. Yhdessä tekemistä. Lepoa ja palautumista. Kaikki tämä hyvien geenien lisäksi. Eipä me tässäkään asiassa olla loppujen lopuksi niin kovin erilaisia nisäkkäitä: ihmiset ja hevoset. Ehkäpä kirjoitan tästä ihmisten ja hevosten hermostojen ja toimintamallien yhteyksistä lisää tässä joku päivä, kunhan sopiva inspiraatio iskee.

 

---

17.5.2026 Millaista on reissata hevosten kanssa? Kilpaileminen – bling blingiä ja glamouria.. vai sittenkin hikeä, kyyneleitä.. toivottavasti ei verta (tai murtuneita ruumiinosia)

1.5.26 Vappukisat Mannen Ratsutila, Nurmes

5.5.26 Suomenhevosten tammanäyttely. Ylä-Savon Ammattiopisto, Hingunniemi, Kiuruvesi

Sosiaalisessa mediassa hevostilejä seuraava törmää jatkuvasti erilaisiin kilpailupäivityksiin. Toki kaikkien hevoselämään kilpaileminen ei kuulu missään muodossa, ja yhtälailla todella monta tapaa on sitä harrastaa. Meidän tapauksessamme kilpaileminen on ollut pääosin omaa ja hevosten mielenvirkistystoimintaa (käydään välillä katselemassa muutakin kuin omaa pihattotarhaa), ja toki suomenhevosten ikäluokkakilpailuja, mikäli niihin on ollut rahkeita osallistua.

Mutta mitä kaikkea se kilpaileminen sitten vaatii? No ainakin sitä kuuluisaa rahaa, mutta aika paljon muutakin.

Hevosten kanssa matkailun osalta ollaan viime vuosina eletty melko hiljaista kautta. Prisillan (Usvan emän) ollessa nuori (v. 2017-2020), jaksettiin kulkea 3v laatuarvostelut ja 5v laatuarvostelut ja aikaisemmin on myös käyty enemmän kisoissa lähialueilla jo edesmenneen Luusin Loiston ja meidän pitkäaikaisimman asukin Hertsi Leijan kanssa, jotka molemmat myös ratsukantakirjattiin kaikin kokein R-suunnalle.

Viime vuonna 2025 käytiin kahdesti Mannen Ratsutilan kisoissa Kisun ja Miken kanssa.

Keväällä ystäväni Tiina Köngäs alkoi kysellä, oletko aikonut jalostusarvostella (ent. kantakirjaus) tammoja. Sanoin että eipä ole tullut asiaa ajateltua, mutta mikä jottei, voisi kait sitä kokeilla, varsinkin kun nyt on tullut lisää ns. Kevyempiä vaihtoehtoja, missä hevosen ei tarvitse suorittaa esterataa. Se on varmasti monen suomenhevostamman osalta se eniten harjoitusta, kuntoa ja rohkeutta vaativa osa-alue.

Tuumasta toimeen, päätin että sama ilmoittaa jo kaksi kun kerta matkaan lähdetään. Tarkoitus oli viedä näytillle Kisu (Kiskis) ja Usva (Kivikkolan Usva), mutta Usva onnistui loukkimaan etujalkaansa pinnallisen koukistajan jännevamman juuri pari päivää ennen ilmoittautumisen sulkeutumista. Siispä musta hevonen, tai tässä tapauksessa punainen tamma Timantti (Kivikkolan Timangi) arvottiin tuuraamaan Usvaa.

Kotoa poistumisen harjoituksena käytettiin sopivasti edellisellä viikolla olevia Pielisen Ratsastajien harjoitusestekilpailuja Mannen Ratsutilalla. Harjoituskilpailut ovat siitä käteviä, että niissä ei tarvitse olla maksettuna hevosen vuosimaksua (40 €) tai ratsastajan kilpailulupaa (seuralupa 15€/vuosi, aluelupa 30€/vuosi, kansallinen lupa 150€/vuosi), vaan lähtömaksut maksetaan paikan päällä. Pielisen Ratsastajien harjoituskilpailujen osallistumismaksu on oman seuran jäsenille 12€/startti ja muun seuran jäsenille 17€/startti.

Harjoituskilpailussa luokat ovat myös sen verran helppoja, että kaikentasoisille hevosille ja ratsastajille löytyy varmasti sopiva luokka. Näinollen niihin on kätevä viedä myöskin nuoria hevosia, joiden käytös ja suoritusvarmuus vieraassa paikassa on aina täysi arvoitus.

Ilmoitimme Ninan kanssa hevoset puomiluokkaan (Virva ja Kisu), ristikkoluokkaan (Nina Kisulla ja Timantilla) sekä 50cm esteluokkaan (Nina ja Tima). Näin ollen itse suorituksia varten ei kotona ollut tarvetta juurikaan treenata, kunhan nyt vähän näytettiin hevosille puomeja silloin kun ehdittiin, ja huolehdittiin että hevosten kalenteri sisältää monipuolisesti sekä reippaaampaa liikuntaa, kevyempää liikuntaa että palautumista. Hevoset myös hierottiin tai kraniohoidettiin huhtikuussa, hyvissä ajoin ennen kilpailuja, että ne ehtivät palautua hoidosta.

Ratsastajan piti etsiä kilpailuvaatteet (harjoituskilpailussa riittää siisti ratsastusasu) ja huolehtia hevoselle mukaan asianmukaiset varusteet (ehkä hevosellekin sitä pikkuisen tyylikkäämpää ja kimaltavampaa huopaa kun kerran kylille lähdetään).

Kisu on melko rauhallinen ja rutinoitunut matkustaja, vaikkei kovin paljon olekaan meillä ollessa reissannut. Timantti on 7-vuoden ikänsä aikana käynyt kerran ”jäätelönostoreissulla” (eli kuljetusharjoitus), nuorena kerran Joensuun klinikalla ja toissa kesänä kerranNurmeksen raviradalla, josta se jostakin syystä ei oikein enää olisi halunnut palata kotiin trailerikyydillä. Sen kanssa piti siis alkaa muistella uudelleen lastausta.

Harjoittelin lastaamista kotipihassa parina päivänä niin että käytiin vaan trailerissa syömässä kivennäiset. Se sujui ihan hyvin. Tosin neiti oli aika vauhdikas pakittaessaan trailerista ulos.

1.5.2026 Glada Vappen!

Kilpailupäivän aamuna kokeiltiin lastata Timantti ensin, josko se isona hevosena kokisi mahtuvansa paremmin traileriin, kun menee sinne ensin. No meni ihan kävelemällä sisälle, ja tuli samantien vauhdilla ulos ennenkuin kukaan ehti sulkea takapuomia. Ja siitä ne ongelmat sitten alkoivat. Sen jälkeen se ei olisi enää edes mennyt sisään, tai jos meni osan matkaa, niin peruutteli heti samantien ulos.

Lastattiin siis Kisu kuitenkin ensin, ja alettiin sitten houkutella Timanttia sisälle. Jouduttiin myös tuuppimaan liinalla pyllyn takaa, ja puominlaittajilta vaadittiin aikamoista nopeaa ja akrobaattista toimintaa, että homma saatiin onnistumaan. Aikaa ei mennyt yhteensä varmaan 20 minuuttia kauempaa, mutta kun kroonisesti se aika aina tuppaa olemaan vähissä, ainakin näissä lähtötilanteissa, niin kyllä siinä jo sai (tuskan)hikeä pyyhkiä, kun sitten lähdettiin ajamaan kohti Mannea. Onneksi ei ole pitkä matka, vajaa 20 km. Että rennnosti vaan kohti kilpailupäivää.

Kisapaikalla todettiin että ratsut ovat edelleen hengissä trailerissa, mutta hikisiä, koska lämpötila oli yllättäen pitkän viileän jakson jälkeen kivunnut liki 20 asteeseen, ja oltiin unohdettu aukoa trailerin ilmanvaihtoluukkuja isoksi (nehän olivat tietenkin ns ”talvisäädöissä”). Lähtömaksujen suorittamisen jälkeen käytiin pikainen tutustuminen rataan jalan, ja purettiin hevoset kopista. Siitäpä suoraan Virva Kisun kyytiin ja puomiluokan verryttelyyn. Onneksi erillistä kävelytysverkkaa ei hevoselle tarvinnut tehdä, koska puomiluokassa oli paljon pieniä poneja ja ratsastajia taluttajien kanssa, joten verryttely mentiin valtaosin käynnissä, ottaen pieniä ravipätkiä ja ravilähestymisiä verryttelyesteille (puomeille), josta annoin Kisun jatkaa pätkän laukassa. Oikein sopiva meille siis Kisun kanssa, se kun tahtoo kuumahtaa nähdessään maapuomin, puhumattakaan esteistä. Pyrin vaan pitämään Kisun mielentilan rauhallisena juttelemalla sille ja näyttämällä kentän nurkkia, ettei vaan joku mörkö pääsisi meitä sieltä yhtäkkiä yllättämään.

Itse rata sujui oikein mukavissa merkeissä. Nautin ratsastamisesta ja siitä miten tuo hevonen on niin kivasti ratsastajan kanssa, läsnä. Muutamaa puomia Kisu vähän tuijotti epäillen (eihän kotona ole keltaisia puomeja!), mutta meni sujuvasti yli silti. Luokan arvostelu oli A.1.0 eli suomeksi sanottuna kaikki jotka suoriutuivat esteistä oikeassa järjestyksessä ilman kieltoja palkittiin luokan jälkeen ruusukkeella.

Nina hyppäsi Kisun kyytiin ristikkoluokkaa varten, ja minä taluttelin sen aikaa Timanttia tallin pihalla käsihevosalueella. Molemmat hevoset hirnuivat melkein koko ajan. Luulen että tammoilla oli kevään ensimmäinen oikea kiima päällä, ja ne haistoivat tontilla olevat pienet shettisoriit potentiaalisina kumppaneina. Myös ristikkoluokka meni puhtaasti ja Kisu sai toisen ruusukkeen.

Sitten oli Timantin vuoro. Oltiin vähän jännitetty millä mielin Timantti menee vieraalle kentälle, sehän osaa sopivan päivän sattuessa olla aika lennokaskin kaveri, ja ratsastajalla voi olla työnsä pysyä sen kyydissä. Nyt ei ollut kuitenkaan mitään villihevoselkeitä, vaan se pikkuorien haistelu taisi saada Timan seesteiseen haavemaailmaan. Se ravaili ristikoiden yli hädintuskin niitä huomaamatta, mutta pääsi radan silti puhtaasti läpi. Nina meni palkintojenjakoon, jossa kunniakierroksella myös laukattiin, eikä siitäkään tullut redeoshowta. Nina päätti kuitenkin jättäytyä pois 50 cm luokasta, koska epäili että hevosella ei enää riittäisi keskittyminen ja liikkumisen paukut siihen, joten sittenpä päästiinkin riisumaan varusteita ja valmistautumaan kotimatkalle.

Erinäinen lastaushässäkkä siinäkin saatiin aikaan, ja Timantti pääsi jo kerran irti lastaustilanteessa, onneksi vain muutaman metrin päähän mistä Anne nappasi sen kiinni, ja saatiin sitten kuitenkin myös Timantti työnnettyä kyytiin.

Eli kisareissu oli muutoin oikein onnistunut, mutta jätti Timantin osalta lastauskoulutuksen tarvetta jatkoon. Ja Kiuruveden kantakirjaus häämötti muutaman päivän päässä, kuinkas muutenkaan..

Kotona olikin edessä tavaroiden purku, trailerin siivous, sekä hevosten vesipesu ja juotto.

 

Lastauskoulutus jatkuu

Välipäivinä 2.5-4.5 jatkoin lastausharjoituksia Timantin kanssa siten, että kävimme rennosti vaan syömässä heinää, väkkäreitä ja vihreää ruohoa trailerissa siinä kohti mihin Timantti pystyi nousemaan jännittymättä ja ahdistumatta. Lisäksi opetin hevoselle liikeketjua yksi askel taakse -seis – yksi askel eteen – seis. Ja siitä ruokapalkka. Ensin kentällä tai pihalla kaukana trailerista ja hiljalleen lähempänä traileria, lopulta lastaussillalla. Siihen ei vielä päästy, että olisin saanut hevosen sisälle asti rentona ja päässyt sulkemaan puomia. Eli aika loppui kesken, mut näillä mennään..

Kohti jalostusarvostelua

Koistisen Janika, joka käy hevosia ratsuttamassa oli onneksi lupautunut esittämään hevoset ratsastuskokeessa. Janika teki Kisun ja Timantin kanssa meillä ”viimeistelytreenit” viikko ennen Kiuruveden tilaisuutta.

Kisu teki edellisenä päivänä kevyen ratsastustunnin ja Timantin kanssa kävin illalla kevyen juoksutuksen kentällä. Hevoset oli vastattain kengitetty kesäkenkään.

Pesin valkeat huovat, tein listan mukaan tarvittavista tavaroista, pakkasin neljä heinäverkkoa plus ison säkin irtoheinää mukaan. Juottosankko, mashia, satulat, jalustimet, huovat, satulavyöt (useampaa pituutta, koska ei ole varmuutta mikä sopii..), pesusieni, harjat, helosan-rasva, herkkupalat, varasuitset, varariimut, monta riimunnarua, liina, loimet jos tarvitaan, itselle tietysti paljon erilaista vaatetta, kypärä, hyvät kengät, hyvät hanskat.

Aikataulu.. paljonko varataan matkaan, uskalletaanko ajaa Rautavaaran kautta mäkistä ja mutkaista reittiä? Kuinka paljon lastaukseen on varattava aikaa? Onko auto tankattu, tai missä se tankataan? Missä ihmiset tankataan? Olin tietysti kauniissa kuvitelmissa ajatellut tekeväni mukaan eväspizzaa, mutta kaikkien muiden kiireiden keskellä se jäi haaveeksi. Kisat eivät ole ihmisen ainoa elämä. On hoidettava hevoset kuten normaalisti, lehmät, lapset, koti ja arki. Onneksi Taina, luottohevosenhoitaja, oli lupautunut mukaan reissuun, ja Nina lupasi ottaa vastuun eläinten arjesta. Samuli oli kuljettaja.

Tositoimiin

Matkaan päästiin lähtemään puoli tuntia aikataulusta etuajassa, koska lastaukseen varatusta tunnista meni vain vajaa puolet, ja Timanttikin meni kyytiin takaa työntävän liinan avustuksella hiukan paremmin mitä oli oletuksena.

Pysähdyttiin Rautavaaralla tarkistamassa hevosten vointi, lisättiin heiniä verkkoon ja ostettiin itselle päivän eväät.

Kiuruvedellä oltiin klo 12, meille merkitty hevosten mittausaika oli 13.50, joten huh, kerrankin ollaan ainakin ajoissa. Purettiin hevoset vierastallin karsinoihin, missä Tiina olikin jo Maiseliinan kanssa odottamassa omaa vuoroaan päästä pienhevosen ajokokeeseen.

Mittaus suoritettiin tallin käytävällä, ja hevoset pääsivätkin siihen melko pian saapumisen jälkeen, kun lautakunnalla oli siihen sopivaa aikaa. Se sujui hyvin, Kisu odotetusti seisoi paikallaan aivan rauhassa ja saikin luonnepisteen 10 (maksimi) mittauksesta, mutta myös Timantti sieti hyvin mittausvälineet ja ympärillä touhuavat vieraat miehet, hyvä Timantti! Timantin emä Mayahan kammosi erittäin voimakkaasti tällaisia varsinkin vieraiden ihmisten suorittamia epämääräisiä toimenpiteitä, ja olisi varmasti halunnut paeta tilanteesta, joten jalostus (tai koulutus) onneksi tässä tapauksessa oli mennyt oikeaan suuntaan. Hampaat tarkistettiin, molemmilla oli hiukan yläpurentaa.

Seuraavana oli vuorossa valokuvaus ulkona. Kiuruveden kevät näytti kauniita kasvojaan, ja puuskatuuli heitti päälle vuoroin lunta, räntää, rakeita ja pihamaan hiekkaa.

Valokuvauksen jälkeen vietiin hevoset kävelemään maneesiin Maiseliinan seuraksi, ettei sen tarvinnut jäädä yksin ajokokeensa ajaksi. Samalla hevoset pääsivät myös katselemaan niille ennen näkemättömän maneesin seiniä ja koristeluja.

Kun pienhevosten ajokoe oli valmis, ja Maiseliinan seuraksi maneesiin tuli muita rakennearvosteltavia pienhevosia sekä pari ratsastettavuudella kirjattavaa tammaa, veimme Timantin ja Kisun vierastalliin syömään hiukan päiväheiniä ja juomaan. Sitten vaan odoteltiin, milloin lautakunnan jäsenet tulevat katsomaan hevosten varustamista. Janika ehti jo neulomaan sukkaa ja meillä Tainan kanssa oli lounastauko.

Tiina hälytti meidät vielä uudestaan Maiseliinan seuraksi maneesiin kun muut hevoset olivat sieltä yllättäen jo poistuneet. Kun Maiseliinakin oli saanut arvostelunsa, pääsivät meidän hevoset vihdoin estradille. Laitettiin tallissa satulat selkään, ja talutettiin hevoset maneesiin, missä Janika sai vartin verran verryttelyaikaa ensimmäisen ratsun eli Kisun kanssa. Sen jälkeen hän esitti tuomaristolle selkäännousun jakkaralta, hevosen askellajit vapaasti valitussa järjestyksessä, pydähdyksen sekä peruutuksen. Kisu jännitti jonkun verran tuulessa paukkuvaa ulko-ovea ja yleisesti tilannetta. Se oli olemukseltaan hiukan kireä ja jähmeä. Suoritti kyllä tehtävät, mutta ei päässyt liikkeidensä osalta näyttämään parastaan.

Kisulta riisuttiin satula, ja se siirtyi Virvan kanssa maneesin toiseen päätyyn rakennearvosteluun sillä aikaa kun Janika verrytteli Timanttia. Tima oli yllättävän keskittynyt huolimatta hurjasta myrskytuulenpuuskaisesta säästä, joka sai maneesin ajoittain paukkumaan ja rämisemään niin, että tuntui melkein siltä, että katto voisi irrota. Timantti teki askellajit ja tehtävät aika kivasti omalla tasollaan, askellajeissa oli hiukan voimattomuutta ja tuntumassa epätasaisuutta, mutta nämä olikin tiedossa olevia asioita.

Lopuksi vielä Timantilta satula pois ja sen rakennearvostelu, jonka Janika esitti. Tuomaristo luki lausunnot ääneen ”runsaslukuiselle yleisölle”, eli muutamalle katsomossa istuvalle opiskelijalle ja meille hevosten taustajoukoille. Kommentoin arvostelut kuullessani, että allekirjoitan arviot, ei tullut yllätyksiä.

Molemmat tammat hyväksyttiin suomenhevosen käyttösuunnalle ja hevoset saivat suitsiinsa oranssit ruusukkeet. Sitkeä valokuvaajakin jaksoi vielä olla paikalla, vaikka kello olikin tässä vaiheessa jo luokkaa 17.

Pikainen varusteiden pakkailu autoon, karsinoiden siivous ja hevosten juotto vielä ennen kotimatkaa. Pihamaa oli tyhjentynyt muista näyttelyvieraista, joten ajateltiin käyttää lastaukseen rauhassa aikaa. Kisu laitettiin ensin kyytiin mussuttamaan heinää verkosta, ja Taina houkutteli Timanttia ruokavadin avulla kyytiin. Onniteltiin itseämme kärsivällisyydestä (kaikki pisteet Tainalle tästä!), sillä aikansa mietiskeltyään Timantti sitten kiipesi omatoimisesti kyytiin ilman liinaa, ja jäi myös rauhassa seisomaan sisälle, eikä puominlaittajankaan siis tarvinnut tällä kertaa olla lännen nopein.

Kotimatkan agendana oli kahvin ja ruuan etsiminen, sillä Hingunniemen maneesin kahvio oli mennyt kiinni, Iisalmen kohdalla tien varressa oleva grilli suljettiin juuri 17.58 kun yritimme ajaa siihen pihaan, Rautavaaralla Ravintola Tiilikka oli mennyt kiinni jo klo 15 ja Rautavaaran Seo oli myös kiinni. Ainut aukioleva paikka oli samainen Rautavaaran Sale, josta haettiin ruokatäydennystä ja jääkahvia. Samalla täytettiin hevosten heinäverkot.

Hevoset olivat kotiin saavuttaessa oikein rauhallisia ja hyväntuulisia. Otettiin suojat pois, juotettiin vielä, ja vietiin ulos pihattolaumaansa heinän kera kertomaan kavereille reissusta. Ja lopuksi tietysti taas tavaroiden purku, trailerin siivous ja muut säädöt.

Sellainen keikka se.  Pohjois-Savon Hevosjalostusliiton Faceen oli julkaistu rakennekuvat  12.5, kuvaaja Marja Pylkkänen. Voisin laittaa sähköpostia ja kysyä olisiko hänellä kuvia myös suorituskokeista.